Keltainen Sukellusvene

Keltainen Sukellusvene (Yellow Submarine) on vuonna 1968 valmistunut värillinen animaatioelokuva, jossa legendaarisen The Beatles -yhtyeen jäsenet yrittävät pelastaa sinisten ilkimysten valtaaman Pippurimaan.

Pippurimaa on paratiisi, jossa kansa nauttii Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -yhtyeen musisoinnista ja kaikki on muutenkin aivan ihanaa, kunnes tapahtuu kauheuksia! Pippurimaahan hyökkää siniset ilkimykset, jotka vihaavat musiikkia yli kaiken. He jähmettävät kansaa harmaiksi suolapatsaiksi jättimäisiä, vihreitä omenoita heittelemällä ja sinistä Hanskaa käyttämällä. Kapteeni Fred pelastuu kuin ihmeen kaupalla ja saa käyttöönsä keltaisen sukellusveneen, jolla hänen on lähdettävä hakemaan apua.

Fred ei tiedä, mihin hänen pitäisi mennä, mutta lyöttäytyy lopulta yhteen The Beatlesin jäsenten kanssa, jonka jälkeen alkaa todella kummallinen ja hurja seikkailu. Kaverukset seilaavat vaikka missä oudoissa paikoissa keltaisella sukellusveneellään, kunnes saapuvat taas Reikämeren kautta ja Vihreän Meren jälkeen Pippurimaahan. Matkalla sukellusveneeseen hyppää kyytiin myös Jeremy, joka tietää kaikesta kaiken. Sitten alkaa jännittävä taistelu, joka päättyy kaikkien kannalta hyvin onnellisesti. Muuta en paljasta.

Minusta on uskomatonta, miten näin värikäs ja mielikuvituksellinen leffa voi olla nykyään niin tuntematon! Kyseessä on kuitenkin sopivan psykedeelinen ja hauska elokuva, jossa juoni on selkeä ja yksinkertainen. Itse hullaannuin siihen jo heti alussa ja tällä hetkellä se on ehdottomasti yksi lempielokuvistani!

Elokuvan henkilöistä Jeremy on suosikkini. Hän on pieni, ruskea palleroinen, jonka puhe on hyvin tarkasti riimiteltyä. Myös tietenkin kaikki The Beatlesin jäsenet ovat tosi suloisia!

Välillä elokuva on oikeasti pelottava, joten en tätä ehkä ihan lapsille suosittelisi. Mutta te muut, jotka haluatte inspiroitua ja kokea valaistumisen, suosittelen Keltaista Sukellusvenettä täysin sydämeni pohjasta! Ihan oikeasti.

Johnny English

Televisiossa on mainostettu Johnny English - Uudestisyntynyt -nimistä elokuvaa, joka kohta tulee teattereihin, joten päätin katsoa sen ensimmäisen Johnny English -elokuvan, joka on tehty vuonna 2003. Kyseessähän on Peter Howittin ohjaama komedia, joka kertoo salaisesta agentista, joka palkataan suojelemaan Britannian kruununjalokiviä varkailta.

Jalokivet saadaan kuitenkin vietyä tarkasta vartioinnista huolimatta ja Johnny saa haukut pomoltaan. Hän epäilee hyväntekijä Pascal Savagea (John Malkovich) rikoksesta ja hänen epäilynsä osoittautuvatkin myöhemmin aiheellisiksi. Pascal haluaa Britannian uudeksi kuninkaaksi ja siinä melkein onnistuukin. Hänen suunnitelmiensa mukaan Britanniasta on tuleva maailman suurin vankila. Siis koko maa muutettaisiin vankilaksi. Monien edesottamusten ja käänteiden jälkeen käykin niin, että Johnny kruunataan vahingossa hänen tilastaan kuninkaaksi. Pascal saadaan kiinni ja kaikki on taas hyvin!

Johnny English (Rowan Atkinson) on vähän kömpelö mutta tarkkasilmäinen mies, joka jo heti agentiksi päästyään eksyy ensimmäisenä päivänä päämajan käytäviin, heittää vahingossa kalliin takkinsa huoneen ikkunasta ulos ja melkein tappaa sihteerin. Hän yrittää kovasti näyttää coolilta, mutta sählää kuitenkin ja nolaa itsensä jatkuvasti. Täytyy sanoa, että kyseessä on kerrassaan hellyyttävä heppu!

Johnnyn avustaja Bough on järkevä mies, joka pelastaa Johnnyn monesta tukalasta tilanteesta. Häntä näyttelee Ben Miller. Mukana Pascalin suunnitelmien estämisessä on myös Lorna Campbell (Natalie Imbruglia), jota Johnny epäilee ensin jalokivien viemisestä, mutta josta lopulta on hänelle korvaamatonta apua.

Elokuva oli mielestäni ihan hauska, sellainen peruskomedia. Aika meni nopeasti, joten ei tuo ainakaan tylsä ollut ja välillä nauroin ihan ääneenkin! Varmasti tulen katsomaan sen seuraavan osankin, kunhan se ilmestyy. Eli jos ei ole muutakaan tekemistä, katsokaahan toki kyseinen leffa!

Piuhapaviaanilla on ajatus.

Syön halpaa mansikkajugurttia ja mietiskelen, mitäs ihmettä tänne kirjoittaisin. Sillä pitäähän tänne jo liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen vihdoin jotain, perhana sentään, postailla! Minulla on vähän sellainen fiilis, että tämä blogi tarvitsee pikaista elvytystä...

Itsepuolustuksekseni väitän, että minulle on oikeasti hankalaa keksiä tänne mitään kirjoitettavaa, sillä yleensä saan turhat sanottavani ilmaistua jo omassa, maailman turhimmassa blogissani. Haluaisin kuitenkin kantaa niin sanotusti korteni kekoon ja siksi ehdotankin, että minä alkaisin vaikka kirjoittamaan tänne aina välillä jotain hyvin syvällisiä levy-, elokuva- tai kirja-arvosteluja. Tai yleensäkin arvostelemaan eri asioita. Eiks jeh?

Tai noh, kirjoista en niin tiedä... En nimittäin muista milloin olen viimeksi mitään kirjaa lukenut, sillä minusta on hyvää vauhtia tulossa todella laiska lukutoukan vastakohta. Toisaalta levyarvosteluidenkaan kirjoittaminen ei olisi kovin toimiva idea, sillä en yleensä kuuntele kokonaisia levyjä, vaan popitan Spotifysta jotain yhtä ja samaa biisiä tuntikausia. Elokuvia olen kuitenkin tässä viime aikoina liiallisen tylsyyden poistamiseksi alkanut katsomaan aika paljonkin, joten ehkä minä kirjoitan niistä sitten!

Jees, lupaan kirjoittaa tänne jonkun random leffa-arvostelun vaikka torstaihin mennessä.

Ei mulla muuta, mo!