Keltainen Sukellusvene

Keltainen Sukellusvene (Yellow Submarine) on vuonna 1968 valmistunut värillinen animaatioelokuva, jossa legendaarisen The Beatles -yhtyeen jäsenet yrittävät pelastaa sinisten ilkimysten valtaaman Pippurimaan.

Pippurimaa on paratiisi, jossa kansa nauttii Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -yhtyeen musisoinnista ja kaikki on muutenkin aivan ihanaa, kunnes tapahtuu kauheuksia! Pippurimaahan hyökkää siniset ilkimykset, jotka vihaavat musiikkia yli kaiken. He jähmettävät kansaa harmaiksi suolapatsaiksi jättimäisiä, vihreitä omenoita heittelemällä ja sinistä Hanskaa käyttämällä. Kapteeni Fred pelastuu kuin ihmeen kaupalla ja saa käyttöönsä keltaisen sukellusveneen, jolla hänen on lähdettävä hakemaan apua.

Fred ei tiedä, mihin hänen pitäisi mennä, mutta lyöttäytyy lopulta yhteen The Beatlesin jäsenten kanssa, jonka jälkeen alkaa todella kummallinen ja hurja seikkailu. Kaverukset seilaavat vaikka missä oudoissa paikoissa keltaisella sukellusveneellään, kunnes saapuvat taas Reikämeren kautta ja Vihreän Meren jälkeen Pippurimaahan. Matkalla sukellusveneeseen hyppää kyytiin myös Jeremy, joka tietää kaikesta kaiken. Sitten alkaa jännittävä taistelu, joka päättyy kaikkien kannalta hyvin onnellisesti. Muuta en paljasta.

Minusta on uskomatonta, miten näin värikäs ja mielikuvituksellinen leffa voi olla nykyään niin tuntematon! Kyseessä on kuitenkin sopivan psykedeelinen ja hauska elokuva, jossa juoni on selkeä ja yksinkertainen. Itse hullaannuin siihen jo heti alussa ja tällä hetkellä se on ehdottomasti yksi lempielokuvistani!

Elokuvan henkilöistä Jeremy on suosikkini. Hän on pieni, ruskea palleroinen, jonka puhe on hyvin tarkasti riimiteltyä. Myös tietenkin kaikki The Beatlesin jäsenet ovat tosi suloisia!

Välillä elokuva on oikeasti pelottava, joten en tätä ehkä ihan lapsille suosittelisi. Mutta te muut, jotka haluatte inspiroitua ja kokea valaistumisen, suosittelen Keltaista Sukellusvenettä täysin sydämeni pohjasta! Ihan oikeasti.

Johnny English

Televisiossa on mainostettu Johnny English - Uudestisyntynyt -nimistä elokuvaa, joka kohta tulee teattereihin, joten päätin katsoa sen ensimmäisen Johnny English -elokuvan, joka on tehty vuonna 2003. Kyseessähän on Peter Howittin ohjaama komedia, joka kertoo salaisesta agentista, joka palkataan suojelemaan Britannian kruununjalokiviä varkailta.

Jalokivet saadaan kuitenkin vietyä tarkasta vartioinnista huolimatta ja Johnny saa haukut pomoltaan. Hän epäilee hyväntekijä Pascal Savagea (John Malkovich) rikoksesta ja hänen epäilynsä osoittautuvatkin myöhemmin aiheellisiksi. Pascal haluaa Britannian uudeksi kuninkaaksi ja siinä melkein onnistuukin. Hänen suunnitelmiensa mukaan Britanniasta on tuleva maailman suurin vankila. Siis koko maa muutettaisiin vankilaksi. Monien edesottamusten ja käänteiden jälkeen käykin niin, että Johnny kruunataan vahingossa hänen tilastaan kuninkaaksi. Pascal saadaan kiinni ja kaikki on taas hyvin!

Johnny English (Rowan Atkinson) on vähän kömpelö mutta tarkkasilmäinen mies, joka jo heti agentiksi päästyään eksyy ensimmäisenä päivänä päämajan käytäviin, heittää vahingossa kalliin takkinsa huoneen ikkunasta ulos ja melkein tappaa sihteerin. Hän yrittää kovasti näyttää coolilta, mutta sählää kuitenkin ja nolaa itsensä jatkuvasti. Täytyy sanoa, että kyseessä on kerrassaan hellyyttävä heppu!

Johnnyn avustaja Bough on järkevä mies, joka pelastaa Johnnyn monesta tukalasta tilanteesta. Häntä näyttelee Ben Miller. Mukana Pascalin suunnitelmien estämisessä on myös Lorna Campbell (Natalie Imbruglia), jota Johnny epäilee ensin jalokivien viemisestä, mutta josta lopulta on hänelle korvaamatonta apua.

Elokuva oli mielestäni ihan hauska, sellainen peruskomedia. Aika meni nopeasti, joten ei tuo ainakaan tylsä ollut ja välillä nauroin ihan ääneenkin! Varmasti tulen katsomaan sen seuraavan osankin, kunhan se ilmestyy. Eli jos ei ole muutakaan tekemistä, katsokaahan toki kyseinen leffa!

Piuhapaviaanilla on ajatus.

Syön halpaa mansikkajugurttia ja mietiskelen, mitäs ihmettä tänne kirjoittaisin. Sillä pitäähän tänne jo liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen vihdoin jotain, perhana sentään, postailla! Minulla on vähän sellainen fiilis, että tämä blogi tarvitsee pikaista elvytystä...

Itsepuolustuksekseni väitän, että minulle on oikeasti hankalaa keksiä tänne mitään kirjoitettavaa, sillä yleensä saan turhat sanottavani ilmaistua jo omassa, maailman turhimmassa blogissani. Haluaisin kuitenkin kantaa niin sanotusti korteni kekoon ja siksi ehdotankin, että minä alkaisin vaikka kirjoittamaan tänne aina välillä jotain hyvin syvällisiä levy-, elokuva- tai kirja-arvosteluja. Tai yleensäkin arvostelemaan eri asioita. Eiks jeh?

Tai noh, kirjoista en niin tiedä... En nimittäin muista milloin olen viimeksi mitään kirjaa lukenut, sillä minusta on hyvää vauhtia tulossa todella laiska lukutoukan vastakohta. Toisaalta levyarvosteluidenkaan kirjoittaminen ei olisi kovin toimiva idea, sillä en yleensä kuuntele kokonaisia levyjä, vaan popitan Spotifysta jotain yhtä ja samaa biisiä tuntikausia. Elokuvia olen kuitenkin tässä viime aikoina liiallisen tylsyyden poistamiseksi alkanut katsomaan aika paljonkin, joten ehkä minä kirjoitan niistä sitten!

Jees, lupaan kirjoittaa tänne jonkun random leffa-arvostelun vaikka torstaihin mennessä.

Ei mulla muuta, mo!

Martta ja ryppyilevä mekko

rakkauskorsetti <3

sunnuntailaiskuus

Turha luulo, että mä tajuisin postata joka päivä! No ainakin oon ottanu kaikkkina päivinä kuvia. Nyt mua laiskottaa niin paljon, etten jaksa kirjottaa. Ja enkkukin haluaisi kovasti tulla luetuksi, ehkä mun pitää antaa sille mahdollisuus. Tykkään, kun tää koeviikko on mennyt niin nopeasti, enää kaks koetta, niin mä oon ihan free to go. Tällästä tänään, heipparallaa!

Uusi tuleminen

Nyt minä teen sen, kun ei kukaan muukaan! Eli yritän herättää tän blogin henkiin, koska mulle tuli sellanen luomisfiilis niin pitäähän sitä nyt toteuttaa itseään. 

Mun ja Kaisan Housuton Huhtikuu alkoi eilen ja ajattelin, että yrittäisin laittaa joka päivä jonkun kuvan mun hame/mekko -asusta tänne, niin olis ainakin joku syy vähän bloggailla. Keksin tän idean vasta tänään, joten mun piti kuvata eilisenkin rytkyt samalla. Meille oli jostain ilmestynyt tollanen kameran jalusta, niin päätimpä sitten käyttää sitä, niin ei tarvinnut tehdä mitään epämääräisiä "laitampa tän kameran nyt tähän hyllyn päälle, ja kokeilen näkyisinkö mä jopa kuvassa" -viritelmiä. Mä jopa tykästyin siihen jalustaan, vois mennä vaikka joku päivä ulos kuvailemaan sen kanssa.

Epälooginen järjestys: Oikealla aprillipäivän asu ja vasemmalla tänpäiväinen mekkonen.

Tänään oli pianomatinea, jossa sitten soittelin Vuorenpeikkojen tanssin. Ei kyllä kehumista suorituksessa, aloitin väärästä kohdasta, ja mun kädet tärisi niinkuin mulla ois ollu Parkinsonin tautia sairastavalla. Onneksi monella muullakin tuli virheitä, eikä yksi pianomatinea mun elämääni kaada. Sai ainakin esiintymiskokemusta, joka ei ole koskaan pahitteeksi, sillä oon aina pelänny esiintymistä, varsinkin jos on kyse jostain soittimesta tai jostain epäkivasta asiasta, niinkuin enkun esitelmästä, jossa sössötin enemmän kuin laki salli.

Miksi ihmiset eivät osaa kirjottaa päiväkirjoja sellaisella käsialalla, että niistä saisi selvää? Ei, en ole lukenut kenenkään kaverin päiväkirjaa, vaan edesmenneen äitini päiväkirjaa vuodelta -82. Kai se on sallittua? Haluan tietää kuka tämä mystinen Timo Ruotsalainen on, ja miksi äiti halusi pyyhkiä hänen nimen elämästään. Varmaan joku nuoruuden rakkaus, joka ei ollutkaan aivan sitä mitä hän ajatteli. Jos joku on hyvä vaikeaselkoisin käsialan tuntija, niin voi ilmottautua!

Kai sitä pitäisi jotain hyödyllistäkin tehdä, mutta eikö tämä ole? Blogin uudelleensynnyttäminen ja päiväkirjan tulkitseminen.. Ainakin mielenkiintoisempaa kuin koulukirjojen armoton pänttääminen, sitäpaitsi luin jo tänään! Kirjoitelkaapas Ane ja Kaisa tänne jotain myös, ettei mun tarvitse ernuilla.

Muistat varmaan, kun leikittiin lapsena tulella?

Minua häiritsi pitkään se, että blogitekstiemme kellonaika on ihan väärä. Sama asia häiritsi myös omassa blogissani, mutta tänään löysin asetuksista kohdan, missä sitä voi muuttaa ja siispä otin oikeuden omiin käsiini ja vaihdoin blogimme aikavyöhykettä jostain päin Tyyntämerta tänne Suomeen. Vaihdoin sen myös omaan blogiini, jossa olenkin tänään tosiaan tehnyt aikamoista remonttia blogin nimeä myöten. Huomaan koko ajan vain enemmän erilaisia asioita, joita voi muokkailla. On tämä blogspot kyllä aika kätevä.

Meinasin tänään aiheuttaa tulipalon, jossa todennäköisesti olisi käynyt huonosti. Keitin makaronia suunilleen kello 12.00 ja sitten siirryin omaan huoneeseen syömään. Kello noin 17.00 menin hakemaan kylpyhuoneesta pyykkini, jotka olin sinne unohtanut. Keittiön kohdalla ihmettelin kummallista hajua ja kuumuutta, ja sitten huomasin jättäneeni levyn päälle makaronien keittämisen jälkeen. Onneksi huomasin sen ajoissa, koska meidän palohälyttimet eivät suurella todennäköisyydellä ole toimintakunnossa, eikä täällä ole muita ihmisiä nyt ja jos en olisi sitä itse huomannut, olisin tulipalon syttyessä jäänyt omaan huoneeseeni loukkuun, koska keittiö on huoneeni ja eteisen välissä. Aika pelottavaa, huh?

Opin juuri sattumalta, miten voi tehdä joitain ulkomaalaisia kirjoitusmerkkejä ja muita omituisuuksia. Painaa vain Alt ja samaan aikaan joitain random numeroita. Näin:
- -
Ja tuossa kohtaa tapahtui jotain, josta voi päätellä ettei kyseinen toiminto välttämättä toimi tässä. Se olikin varmaan joku nörttien salainen systeemi. Ehkä en toista sitä uudestaan.

Tie keskustaan eli kylän pintaan, kuten täällä sanotaan.

Asia nimeltä Housuton Huhtikuu, onko muita innostuneita?

Kaisan ja Martan Housuton Huhtikuu

Aloitimme 26.12.2010 n. klo 17.45 keskustella asiasta nimeltä Housuton Huhtikuu. Jollekin asiaankuulumattomalle voi ajatus Housuttomasta huhtikuusta kuulostaa ylivoimaisen perverssiltä, mutta onneksi me kaksi ymmärrämme asian oikean sisällön.                        
Tulimme siis siihen tulokseen, että aiomme viettää kokoNAISEN huhtikuun ilman housuja - siis hameissa ja mekoissa.                                                                                       

Jotta tämä pieni haasteemme toimisi asianmukaisesti, se tarvitsee muutaman helposti lähestyttävän ehdon:

1. §  Kaikki lahkeellinen pukeutuminen on kiellettyä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta:
       - Alushousut ovat sallittuja
       - Liikunnassa ja kotioleilussa ovat lahkeelliset  vaatteet sallittuja
       - Välttämättömät nukkumiseen tarkoitetut housut ovat sallittuja
       - Kaisan lapsellisissa olosuhteissa käyttämät housut sallittuja,
          muttei  pakollisia
2. §  Haaste alkaa aprillipäivänä 1.4.2011 ja päättyy  lauantaina 30.4.2011.
3. §  Vain sukkahousut ja legginsit ovat sallittuja, mutta farkkulegginsit ovat pannassa.
4. §  Haasteen ehdot hyväksytään allekirjoituksella.


Me lupaamme uhmata vaate-etikettiä pukeutumalla vuoden 2011 huhtikuun ajan hameisiin ja mekkoihin ja noudattaa edellä mainittuja ehtoja käsi sydämellä.

Omenapuussa pikkulintu lauloi.

Hei, olen Anemone, ja olen nettiriippuvainen. Sain isän hankkimaan minulle nopeamman, paremman ja uudemman mokkulan. Joudun siis olla ilman nettiä, ennen kuin se uusi nettitikku saapuu. En varmasti selviä siitä ilman vieroitusoireita, pelottaa jo nyt.

Söin tänään sianlihaa vahingossa. Tai ei se ihan täysin vahinko ollut, itsehän minä sitä suuhuni laiton, pureskelin ja nielin, koska en kehdannut jättää syömättä, se kun oli jo lautaselleni päätynyt. Tähän pieni tarkennus: en ole kasvissyöjä, vaikka joku niin voisi tuosta päätellä, en vain voi ymmärtää miten sianlihaa voi kukaan syödä. Sehän on pahaa!

Meidän koulun ruuat tekee yleensä kokkiopiskelijat, ja joskus ne on hyvin mielenkiintoisia. Liian usein epäterveellistä, rasvassa uitettua, suolaista, liikaa maustettua ja raakaa jotain, mistä ei saa selvää. Sairaalalla taas (siellä käyn välillä päivällisellä) on jotain ihan muuta. Tai siis, kyllähän te tiedätte, sairaalaruokaa. Siellä se keittäjä viimeksi hehkutti tekemäänsä silakkalaatikkoa. Täh? Siinä oli puolikkaita kaloja ja perunasiivuja, ei muuta. Kutsukaa te sitä toki vain silakkalaatikoksi, itse väittäisin tähteiksi.

Ja sitten ihmettelevät, miksi laihdun. Noh, varmasti jokainen laihtuu ruokavaliolla, joka koostuu puurosta, kauraleivästä, tonnikalasta, kermaviilistä, ananaksesta ja sitruuna-lime -juissista. Jossain kaukana pieni herra Omatunto yrittää löytää jostain ovea, johon voisi kolkuttaa ja väittää minua nirsoksi. Ruoka on kyllä hyvää, sitä en kiellä. Varsinkin kebab.

Asiasta tiiliseinään, mulle tulee aina koti-ikävä, kun Finnairin kone kaartaa äänekkäästi kylän yli lentokentän kiitoradalle. Lentokoneet on perhanan kauniita läheltä katsottuna, ja pimeässä ne näyttävät melkein ufoilta. En kyllä tiedä miltä ufot näyttää.

Outoa olla yksin autiossa solussa. Vähän pelottavaa, mutta onneksi Jätkäjätkien kuuntelu helpottaa oloa. Kohta pitäisi mennä nukkumaan, koska huomenna aamulla on aikainen lähtö töihin. Taidankin tästä siirtyä omaan huoneeseen. Viikonloppuja!

Stressausta ja itsehillinnän puutetta

Leireily on ihanaa! Viime viikonlopun Pyhä Jysäys-leiri oli ehkä ihanin ja rennoin leiri millä koskaan olen ollut. Jotenkin pienellä porukalla oli vaan niin rentoa olla, kaikki viettivät aikaa yhdessä eikä oltu jakauduttu mihinkään erikokoisiin ryhmiin niin kuin yleensä leireillä tuppautuu tapahtumaan. Toisaalta 11 ihmisen on vaikea jakautua moneen eri ryhmään. (Ja tosiaan meitä leiriläisiä oli yhdeksän ja kaksi muuta olivat ohjaajia)

Koulu stressaa taas vaihteeksi, mutta toisaalta stressaan vähän kaikesta, joten tuo ei ole mitenkään uusi asia. Leireilyn takia jäi lukematta maantiedon kokeeseen, mikä tosiaan oli mulla maanantai-aamuna. Odotettavissa on siis suhteellisen huono numero, mutta onneksi kyseessä oli vain puolikirjakoe, ( onko edes sana?) joten voin siis panostaa enemmän siihen seuraavaan.

Sain palkkani viime viikolla ja teki mieli mennä shoppailemaan. Ongelma on vain siinä, että en osaa shopata. Kiertelin kaupoissa monta tuntia ja saaliiksi sain kolme paitaa, kaikki kirpparilta. Ja pahinta kaikessa oli se, että kaksi niistä paidoista oli t-paitoja! Olen ollut t-paita lakossa jo ties kuinka kauan ja taas sorruin tekemään syntiä eli ostin niitä. Syy lakkooni on yksinkertaisesti se, että vaikka minulla on monen monta t-paitaa en siltikään lähes ikinä käytä niitä. Mutta minulla ei ole itsehillintää ja siksi sorrun aina ostaman niitä.

Tein tänään jotain, mitä viimeksi olin tehnyt vuosia sitten. Nimittäin lakkasin kynteni! Nyt ne ovat sitten oikein verenpunaiset. Yllättävän hyvin onnistui lakkaus ottaen huomioon sen, että viime kerrasta on aikaa. Väri ei ole ollut kynsissäni tuntiakaan ja pakko myöntää, että jo nyt tekisi mieli upottaa kädet asetoniin. Mutta ehkä yritän vastustaa kiusausta. Nimittäin en millään viitsisi poistaa lakkaa, koska lakkaaminen oli niin tuskaa ja muutenkin kynsilakanpoistoaine on lopussa. Ehkäpä yritän sinnitellä ainakin huomiseen, ennen kuin poistan tämän typerän värin kynsistäni.

Voisi kyllä kohta varmaan mennä hakemaan jotain kunnollista syötävää. Tai sitten ei. Voisi mennä nukkumaankin. Martta on meillä yötä ja sitä ainakin väsyttää, koska se melkein nukkuu mun sängyssä. ( Ja äsken itseasiassa nukkui, mutta taisin herättää sen :D) Mutta nukkukoon, jos haluaa, mua se ei ainakaan haittaa, koska musta on hauskaa seurata kun Martta nukkuu. Martta nimittäin puhuu ( ja aika usein huutaakin) unissaan ja niitä sen ihme hölötyksiä on aina mukava kuunnella. Mutta nyt kyllä taidan mennä potkimaan Martan pois mun sänystä, että itse pääsen nukkumaan. hihihih

Laiskottelua ja Leireilyä

Oivoi, taas viikko koulua edessä, mutta tykkään kun viikko alkaa näin rennosti kahden tunnin päivällä! Vähän niinkuin olisi ollut vaan käymässä koululla! Musta on tullut ihan webvalinta-riippuvainen, kun mulle on tullut pakkomielteeks käydä joka päivä tarkistamissa olisko matikan uusinnan numero jo tullut sinne. Mä en tykkää jos ne laittaa sen sinne vasta perjantaina!  

Viikonloppuna leireiltiin Kaisan kanssa seuriksen leirillä. Meil oli ihan huippukivaa pienellä porukalla, huimat kymmenen ihanaa ihmistä leireili mun kanssa siellä. Reissattiin tosi paljon paikasta toiseen: perjantaina oltiin messussa Riihimäellä, lauantaina visitoimme yhden lahtelaisen seurakunnan leirillä lauleskelemassa ja ulkona peuhaamassa. Kotona Kärkölässä sitten pelasimme maailmankauppapeliä Turkmenistanin, Vatikaanin, Pohjois-Korean, Kanadan ja Maa-jonka-nimeä-en-nyt-muista johdolla, näyttelimme samarialaisia naisia, pidimme leffailtaa, ja söimme liikaa, kuten yleensä. Nyt sitten rakas leirikeskuksemme menee remonttiin, tulee kova ikävä <3

Oon taas vaihteeksi löytäny ihania videoita Youtubesta:

 

Tästä tulee väkisinkin hyvälle mielelle!

 

Rakastuin tähän biisiin MIKAn twitterissä!

   

Kohta aurinko palaa takaisin.

Tänään on ollut kyllä aikamoinen päähänpistojen päivä; päätin etten hyväksilue kuviksen kurssia, vaan menen sinne tunneille sittenkin hengailemaan, sillä onhan ne tunnit rakkaiden ystäviemme, merkonomiopiskelijoiden kanssa! Sain päähänpiston, että lainaan kirjastosta sukset (kyllä, kirjastosta saa myös suksia...) ja rupean hiihtämään. Siis sitten, kun huonekaverini Ansku tuo omat suksensa kotoaan, enhän minä yksin uskalla tuolla pimeässä hiihtää, minä raukka.

Tarkoitus oli käydä ihan normaalisti sairaalalla syömässä päivällinen, mutta hullun päähänpiston takia löysimmekin Anskun kanssa itsemme kebabannosten ääreltä Deryasta. Ja minkään muunkaan kuin päähänpiston takia, söin koko annoksen, voitteko kuvitella! Nyt jälkeenpäin kyllä kaduttaa, oksettaa ja väsyttää. Deryan annokset on kyllä niin suuria, ettei mikään maailmassa voi olla suurempaa. Kotimatkalla kävelimme minne sattuu, mistä sattuu ja kaikkea muita paitsi oikoteitä pitkin.

Sanakokeisiin pitäisi lukea, lol.

Pelasin just Need for Speed Underground 2:sta. Se on muuten paras autopeli, jonka tiedän. Olen pitänyt pientä taukoa Sims 3:sen pelaamisen suhteen, koska siitä ei seuraa muuta kuin järjetön migreeni (en nimittäin osaa lopettaa ajoissa).

Olen kauhean nörtti. Hyvä etten pelaa Counter Strikeä tai Word of Wargraftia. Noista kahdesta jos pitäisi valita, pelaisin kyllä mielummin CS:sää, sillä WoW on ehkä jo vähän liian nörttiä minulle. Mutta oikeasti Super Mario ja Pacman jyrää kaikki muut isolla, punaisella (tottakai punaisella, huomatkaa Marion haalarit!) ja helposti ohjattavalla (huomatkaa Pacmanin kädettömyys!) puskutraktorilla.

Fiilispohjaista hölynpölyä konsanaan

Inspiraation purkaus!

 

 

 

 

 

Heissansaa kaikki ihanaiset ihmiset siellä! Mulle tuli sellanen fiilis, että just nyt haluan postata tänne jotai, joten tässä tulee:  täysin fiilispohjaista hölynpölyä! Nyt on sitten mun matikan ykköskurssin lukemiset ohi, koe huomenillalla, eikä stressaa yhtään. Tämän stressittömyyden tuotoksena aloin kattomaan Serranon perhettä ja piirtelemään käteen jotain hyvin mielenkiintoista. Tuo jälkimmäinen ei tosin olllut kauhean fiksua, sillä uusintojen valvoja ei välttämättä ymmärrä mun taidetta, vaikken olekaan piilottanut siihen matikan kaavoja.

Toinen asia myös mua myös kovasti tykästyttää! Asia on se, että olen taas löytänyt MIKAn mun elämään, meillä oli pienoinen ero tässä lähiaikoina, mutta pieni erohan tekee hyvää! Nyt mun mikapuppeli kuulostaa vielä paremmalta ennen. Ainiin joo, tämän blogin nimi tulee Mikan "We are golden" -biisin sanoista, jos joku ei ole vielä tajunnut. Arvatkaa kuka oli keksimässä nimeä? ;)

Tuonne haluaisin kovasti takaisin <3

MIKAn biisien tuudittamana toivotan kauniita unia mun kaikille mussukoille, nähkääpä kauniita unia! Ja toivottakaa mulle onnea uusintaan...

Oh no, it's over!

Tänäänkin huomasi taas, että ei minun tarvitse mitään ajatella, kunhan omistan facebookin. Facebook nimittäin kertoi hyvin monipuolisesti, että loma on ohi ja paluu arkeen on tosi lähellä. Kyllä, todellakin sinne kouluun olisi huomenna sitten mentävä, mutta oikeastaan sinne on ihan hauska mennä taasen. Mutta näin viimeisen lomapäivän kunniaksi voisin vähän kertoa, mitä olen ehtinyt loman aikana tekemään (lista ei tosin ole kovin suuri ja mahtava, varautukaa!)

1. Leikkinyt koko uudenvuoden prinsessaa Kaisan kanssa

2. Lukenut matikan (<3) uusintaan

 3. Addiktoitunut Sims kolmoseen 

 

 4. Saanut kohtauksen nimeltä: "Revimpä seiniltäni kaikki Twilight-julisteet"

5.  Tehnyt liian hyvää kaakaota Mirkun kanssa

6. Tuhonnut kynttilöitä..

+ Sukuloinut kiitettävästi

+ Shoppaillu Anen kanssa Stadissa

+ Lukenut yhden (!) kirjan

+ Kuunnellut noloa musiikkia

+ Luistellut

Laiskuutta ilmassa?

Mitäköhän sitä on taas saanut aikaiseksi? Ei yhtikäs mitään!

Tuntuu, että kaikki päivät menee yhdessä sumussa, sitä herää joskus päivällä, syö, istuu koneella, lukee kirjaa ja sitten mennäänkin taas nukkumaan.. Saisi koulu jo alkaa niin tulisi jotain rytmiäkin tähän elämään! Toisaalta voisi loma kyllä jatkua, koska mulla on se hemmetin äikän aine kirjoittamatta ja ensimmäinen versio siitä pitäisi olla valmiina kun koulu alkaa... Joku ihana ihminen voisi tehdä sen mun puolesta^^ Tai sitten mä vaan ryhdistäydyn ja teen sen itse.



Äiti oli kyllä ihana tänään. Se oli nimittäin ostanut mulle Toy Story 3 -eväsrasian! Ja se oli täynnä vaahtokarkkeja! ( Karkit tosin jaettiin kristillisesti koko perheen kesken :D ) En kyllä yhtään tiedä mihin tota tarvitsen, mutta pakko myöntää et toi on sulonen<3




Mulla on kyllä nyt miljoona tärkeämpääkin asiaa tehtävänä, kuin vain istua koneella. Mutta jotenkin sitä aina vain jumittuu tänne. Ehkä mä voisin huomenna ruveta leikkaamaan kankaita siihen aloittamaani tunikaan. Tai ehkä en.. Ehkä vain nukun koko päivän.

Mun lean Avvilis dál, áibbas somá!

Hoij!

Olen siis taas täällä karussa ja kylmässä pohjoisessa. Lunta ei ole mitenkään ihmeellisesti, mutta kylmyys ja pimeys jatkuu edelleen. Hurjimmissa veikkauksissa, joita olen kuullut, kaamos loppuisi jo ensi viikolla. Minusta vaikuttaa kyllä siltä, ettei tämä jatkuva yö lopu koskaan...

Hassua, että vaikka ulkona onkin niin jäätävää, sisällä on melkein tukahduttavan kuuma. En osaa säätää patteria pienemmälle, muttei se edes vaikuttaisi mitenkään, koska se on jo ykkösellä. Tuntuu niin typerältä pitää ikkunaa auki talvella kuumuuden takia, sitä menee lämpöä vaan harakoille, niinkuin isälläni on tapana sanoa.

Mulla on nyt paljon tyhjää aikaa, joten voin ottaa rennosti, juoda juissia (sitruuna-lime kylmänä on parasta) ja kirjoittaa tänne kuulumisiani. Huomenna on vapaata ja perjantaina aamulla kaksi tuntia matematiikkaa. Töihin menen luultavasti vasta kuun lopussa ja koulussa en opiskele mitään muuta tällä hetkellä kuin pohjoissaamea, matematiikkaa ja englantia.

En jaksanut osallistua viittomakurssille, koska se kuulosti liian tylsältä, relaxkurssille en mennyt, koska nukun mielummin omassa sängyssä kuin herään ja menen kouluun nukkumaan. Taide ja kulttuuri -kurssille oli tarkoitus osallistua, mutta aion sittenkin hyväksilukea sen tiistain hops-keskustelussa. Opettajan vaihtumisen vuoksi katsos...

Olen vähän kipeänä ollut, flunssassa. Mutta nyt on sitten maha jostain suuttunut ja voi perhana, kun se on kipeänä! Ei uskalla syödä mitään, juoda vaan juissia. Taisinkin jo mainita, että sitruuna-lime jyrää kaikki muut...

Näin viime yönä mielenkiintoista unta. Sen mukaan olen unohtanut jotain hyvin tärkeää. Kuuntelin netistä jotain biisiä, jota olin kuullut vaikka kuinka monta kertaa ennenkin. Unessa siis ajattelin niin, koska ei kyseistä biisiä oikeasti ole edes olemassa, vaikka kuinka googlettaisin, koska se oli Jätkäjätkien kappale eikä niissä ole vielä kovin paljon valinnanvaraa... Ja sitten olin unohtanut jonkun hyvin merkittävän henkilön menneisyydestäni.

Oikeasti se oli tosi outo uni, koska yleensä unissa voin "määrätä" kaikkia tapahtumia, ja vaikka lentää halutessani. Tuossa en, ja kaikki tuntui niin tutulta ja olin oikeasti tosi hämmästynyt siitä, miten saatoin unohtaa! Olis niin siistiä tietää, mitä sitten olen unohtanut...

Taidan ryhtyä lukemaan jotain. Paitsi olisihan mulla tuossa melkein kokonaan leikellyt vanhat farkut, joista voisi keksiä jotain hauskaaluovaa. Muuten, Maata meren alla -leffasta inspiroituneena ompelin minäkin merkin itselleni. En silakkaa, nuolen.

Epäsiisti ompelujälki kuuluu asiaan, en omista ompelukonetta...

Löysin ompelulaatikosta Muumi-merkin, jonka olen tehnyt joskus silloin pienenä, kun äiti opetti minua ompelemaan, eikö ole suloinen?! Onneksi en heittänyt sitä pois, vaikka meinasin. Sille pitäis tehdä käsi.

Leopardimuumi!

Eipä mulla muuta asiaa ollut, hauskaa keskiviikkoiltaa, hohoh.

Viimeisen prinsessan esittäytyminen

Hi!

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä esittäytyy pieni ja ujonpuoleinen blogimme toinen lukiolaisnörtti, Kaisa.

Kuin myös Martta, olen asunut koko ikäni samassa talossa, samalla kadulla, tässä pienessä kylässä, jossa ei tunnu tapahtuvan mitään kiinnostavaa. Mutta toisin kuin Martta, joka lähti Lahteen kouluun, päätin minä jäädä vielä kolmeksi seuraavaksi vuodeksi lukioon, tähän samaiseen kouluun, missä me kaikki kolme vietimme ah niin ihanan yläaste aikamme. (Täytyihän jonkun nyt jäädä tänne pitämään paikat pystyssä ^^) Pakko kyllä myöntää, että joskus mietin, miksi ihmeessä jäin tänne.

Vaikka joskus harmittelenkin tänne jäämistä, tykkään silti käydä koulua. Kielet kiinnostavat erityisesti ja olenkin ikuisesti kateellinen Martalle, jolla on mahdollisuus lukea espanjaa koulussa. Itse jouduin tyytymään ranskaan, mutta yllättävän hauskaa sen opiskelu on ollut, vaikka alussa olinkin hieman epäileväinen. Kielien lisäksi olen kiinnostunut vieraista kulttuureista ja haaveenani olisikin matkustella ja kenties asuakin ulkomailla. Erityisesti Aasia kiinnostaa ja olen jo pitkään halunnut ruveta opiskelemaan kiinaa. Ehkä sitten tulevaisuudessa...

Harrastuksekseni voisin sanoa lukemisen, joka on nyt tosin hieman jäänyt viime aikoina. Toiseksi "harrastuksekseni" voisin sanoa lastenhoidon, josta tykkään aivan mielettömästi. Hoidan kahta pientä herrasmiestä, jotka saavat minut hermostumaan alta aikayksikön, mutta jotka myös saavat sydämeni sulamaan silmänräpäyksessä. Aina ei ole helppoa, mutta en vaihtaisi poikien kanssa viettämääni aikaa mihinkään, koska on ihanaa nähdä heidän kasvavan ja lapsen mielikuvitus on mitä aidoin ja ihanin.

Että sellaista. Tää koko blogien maailma on mulle ihan uutta. En ole koskaan ajatellut aloittavani kirjoittaa blogia, mutta jotenkin sitä on tähän päädytty. Mutta yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta kirjoittelemaan tänne suht säännöllisesti ja tämä on melkein lupaus!

Martta kertoo satuja

Hejssan!

Tässä esittäytyy blogimme lukionörttien toinen puolisko, eli Martta, kavereiden kesken Mara, Marttuli, Marty, Martta-täti tai oikeestaan ihan mitä tahansa, mitä kavereiden päähän on juolahtanut.                         

Mä olen Anemonesta poiketen asunut samassa talossa, samalla tiellä ja samassa kunnassa koko pienen 16-vuotiaan ikäni. Tosin nyt lähiaikoina olen lievästi lahtelaistunut, koska käyn siellä lukiota ja suuri osa valveillaoloajastani kuluu siellä. Vaikka vietänkin toisessa kaupungissa suuren osan ajastani, en ole unohtanut kavereitani täällä Kärkölässä, vaan olen mielestäni päässyt hyvään tasapainoon Lahden ja Kärkölän kavereiden kanssa. 


Tästä ensimmäisestä lukiosyksystä olen kyllä ihmeen paljon tykännyt. Tämä voi johtua siitä, että kaikki on niin uutta ja ihmeellistä uudessa koulussa, mutta koko lukio oppilaitoksena on tuntunut ihan mun jutulta koeviikkoineen ja jaksojärjestelmineen. Nyt lukiossa minua on alkanut kiinnostaa aivan eri aineet kuin peruskoulussa. Esimerkiksi kielistä, kuten ruotsista ja espanjasta on tullut lempiaineitani, vaikka kielten opiskelu yläasteella oli aika pakkopullaa. Uskonto, Historia ja Psykologia ovat myös niitä aineita, johon olen nyt tykästynyt. 


Joo en mä nyt oikeasti ole niin kuiva ihminen, että puhuisin pelkästä koulusta! Kyllä mun elämään muutakin kuuluu, ihan oikeesti. Joten jatkankin siitä muusta elämästä.. Eli mulla on pari sellaista "kunnon" harrastusta, jota harrastan säännöllisesti.                                                                     
Ensimmäinen niistä on partio, joka on oikeestaan se kaikista tärkein. Olen harrastunut sitä lähes yhdeksän vuotta, enkä ole vieläkään kyllästynyt. Oikeestaan siitä on tullut lähes elämäntapa, sillä ei mun viikkoni olisi yhtään mitään, jos en saisi viettää aikaani mun 17-henkisen sudenpentulaumani kanssa. Samoin myös partiokavereista on tullut vuosi vuodelta tärkeempiä, ja niiden kanssa tulee tehtyä kaikennäköistä sekopäistä.                                                                                                                      
Toinen harrastukseni on pianonsoitto, jota en enää niin kamalan tosissani harrasta, sen olen huomannut, kun olen tutustunut niin moneen musisoivaan ihmiseen, jotka harjoittelevat monta tuntia joka päivä. Toisaalta minusta on ihan mukava soitella ilman mitään suurempia tavoitteita. 


Siinä siis minä pähkinän kuoressa! Ehkä saatte tietää lisää sitten kun jaksan kirjoittaa lisää päivityksiä. Tää bloggaus on mulle niin uus juttu, etten varmaan heti sellasta inspiraatiota, että kirjoittaisin joka päivä. Mutta tästä se lähtee tytöt ! 

Minä eilisen prinsessakesteillä.